Vakio

Vakio vihjet 1x2

Vakioveikkaus eli tuttavallisemmin Vakio on jo vuodesta 1940 Veikkaus Oy:n listoilta löytynyt pelimuoto, jossa veikataan perinteisesti 13 jalkapallo-ottelun lopputulosta (alkuaikoina 12 ottelua). Aiemmin nämä jalkapallo-ottelut on poimittu Englannin kolmelta ylimmältä sarjatasolta, mutta nykyään Vakiota voidaan pelata monista muistakin sarjoista. Ja lajeista; mukaan on viime vuosina tuotu niin formuloita, jääkiekkoa, mäkihyppyä kuin tennistäkin. Näissä lajeissa perinteistä 1X2-systeemiä on muokattu hieman vastaamaan lajin vaatimuksia.

Myöskään kohteiden määrä ei enää nykyään ole vakio, vaan kupongilta saattaa löytyä 13 kohteen sijaan vaikka vain 10 kohdetta. Tässä tapauksessa myös voittoluokat vaihtuvat, ja päävoiton koko pienenee. On huomattavasti todennäköisempää valita oikein 10 kohdetta kuin 13, joten yksittäisiä voittajia (vain yksi pelaaja saa kaikki oikein) ei tässä tapauksessa nähdä. Perinteinen 13 kohteen Vakioveikkaus on kaikesta huolimatta edelleen se kaikkein suosituin Vakion muoto, ja siihen keskitymme suurimmaksi osin myös tässä artikkelissa.

Vakiovihjeet ja strategia

Näennäisestä yksinkertaisuudestaan huolimatta Vakio on melko strateginen pelimuoto, jossa tarkalla analyysilla voi parantaa mahdollisuuksia huomattavasti. Tämä johtuu siitä, että Vakion voitot jaetaan sen mukaan, kuinka moni pelaaja veikkaa otteluita oikein. Jos siis luet vakiovihjeet todella suositusta lähteestä, voit hyvinkin tehdä omille voittomahdollisuuksillesi vain hallaa. Todennäköisesti moni muukin on näihin vihjeisiin tarttunut, eikä edes 13 oikein tuo tässä tapauksessa valtavaa voittopottia.

Paras strategia vakioon on tutustua jokaiseen otteluun samaan tapaan kuin pitkävetovihjeitä laatiessaan. Kun analysoit jokaisen ottelun erikseen, Vakion erikoissäännöistä välittämättä, saat hyvän yleiskuvan voittotodennäköisyyksistä. Siirry sen jälkeen tarkastelemaan Vakion peliprosentteja (tästä syystä Vakio-rivit kannattaa jättää vasta hieman ennen sulkeutumista – tietoa on tarjolla enemmän) ja vertaa niitä omaan analyysiisi. Löydätkö eroavaisuuksia? Tutki niitä siinä tapauksessa tarkemmin.

Yksi yleisimmistä virheistä, johon harrastusmielessä veikkaavat sortuvat Vakiota pelatessa, on suosikkien ylipelaaminen. Hae tässä tapauksessa itse yllätystä. Esimerkiksi Manchester United saattaa olla Valioliigassa suursuosikki kotonaan Southamptonia vastaan, mutta mikään läpihuutojuttu ei tämäkään ottelu ole. Jos peliprosentit eivät vastaa arvioimiasi todennäköisyyksiä, pelaa rohkeasti yleistä mielipidettä vastaan. Näin voit päästä käsiksi suuriin voittoihin, joista kerromme lisää alla.

Voittaminen Vakiossa

Vakion voitot jaetaan voittotaulukon mukaisesti. Voittotaulukon voittosummat perustuvat siihen, kuinka monta pelaaja on onnistunut osumaan kyseiseen tulokseen. Voittoja jaetaan 13, 12, 11 ja 10 oikein tuloksilla. Joissakin tapauksissa voittoluokkia voi kuitenkin pudota pois kummasta tahansa päästä: joskus kukaan ei osu 13 oikein tulokseen, joskus taas vakiorivi on niin helppo, ettei 10 oikein tuloksella voita enää mitään.

Tavallisten voittojen lisäksi Vakiossa jaetaan jackpot-voittoja, jotka on varattu erityisille bonuskierroksille. Nämä jättipotit jaetaan kaikkien 13 oikein saaneiden kesken, ja ne voivat nousta todella suuriksi. Pelissä on myös usein lisärahaa, jos yhtään 13 oikein tulosta ei ole nähty pitkään aikaan.

Suurimmat vakiovoitot kautta aikojen

Vakiosta on aikojen saatossa voitettu valtavia summia yhdellä kertaa useasti. Yli miljoonaan euroon Vakion potit eivät kuitenkaan vielä ole nousseet vaan suurin voittosumma on helsinkiläispelaajan vuonna 2013 itselleen kahmaisema reilut 750 000 euroa.
Suurimpien vakiovoittojen viiden kärki on kautta aikojen seuraava:

  • 1. 783 143 € vuonna 2013
  • 2. 539 220 € vuonna 2003
  • 3. 540 849 € vuonna 2016
  • 4. 500 000 € vuonna 2016
  • 5. 428 695 € vuonna 2012

Kuten taulukosta nopealla vilkaisulla huomaa, on suurien voittojen määrä kasvanut viime vuosina. Yksi syy tähän on uusi Grand Prix -pelimuoto, jossa veikataan peräti 18:a kohdetta. Näitä Grand Prix -voittajia ovat molemmat vuoden 2016 ennätysvoittajista. 18 oikein on huikea suoritus, sillä erilaisia mahdollisia rivejä on Grand Prix’ssä peräti 387 420 489.

Vaihtoehtoja Vakioveikkaukselle netissä

Vakioveikkaus on siitä erikoinen pelimuoto, ettei sille ole suoraa vastinetta kovinkaan monella netin vedonlyöntisivustoista. Itse asiassa suomalaisille pelaajille Vakiota vastaavaa pelimuotoa tarjoaa vain Unibet, jonka Supertoto-nimellä varustettu peli toimii enemmän tai vähemmän samalla tavalla kuin Veikkauksen Vakiokin. Suurimmat erot ovat palautusprosentissa ja erilaisten jättipottien määrässä ja suuruudessa. Unibetin Supertotosta palautetaan pelaajille suurempi summa kuin Vakiossa, joten sen pelaaminen on jonkin verran kannattavampaa.

Toinen Vakioveikkausta vastaava peli suomalaisilla vedonlyöntisivustoilla on Betssonin EttKryssTvå, mutta tämä pelimuoto ei jostain syystä ole vieläkään tarjolla muuta kuin ruotsiksi. Tarkkaa syytä tähän emme tiedä, vaikka oudoltahan se tuntuu – varmasti Betssonin kokoisessa firmassa tiedetään suomalaisten rakkaus Vakiota kohtaan. Toivomme todella EttKryssTvå:n olevan mahdollisimman pian myös suomalaispelaajien saatavilla.